Uutiset

Olet kohdassa: Ajankohtaista

Capgemini aloittaa offshore-toiminnot Etelä-Amerikassa

18.11.2007

Ensimmäinen palvelukeskus avataan Buenos Airesiin Argentiinaan

Konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja maailmanlaajuisesti tarjoava Capgemini avaa Advanced Development Centre -palvelukeskuksen Buenos Airesiin Argentiinaan. Capgeminin ensimmäinen Etelä-Amerikan palvelukeskus tukee yhtiön eurooppalaisten, alussa ensisijaisesti espanjalaisten, ja pohjoisamerikkalaisten asiakkaiden liiketoimintaa Etelä-Amerikassa. Buenos Airesin palvelukeskus tarjoaa tietojärjestelmien kehitys- ja ylläpitopalveluja Capgeminin asiakkaille mm. pankki-, vakuutus-, telekommunikaatio- ja energiatoimialoilla.

Capgeminin tavoitteena on kasvattaa palvelukeskuksen työntekijöiden lukumäärä 1500:taan vuoteen 2009 mennessä. Päätös sijoittaa yhtiön ensimmäinen Etelä-Amerikan palvelukeskus Buenos Airesiin johtuu siitä, että alueella on saatavissa paljon osaavia ja kokeneita IT-alan työntekijöitä. Myös alueen korkeakouluista valmistuu runsaasti tietotekniikkaa opiskelleita nuoria. 

Helpottaakseen palvelukeskuksen perustamista Capgemini on ostanut Argentiinassa ja Brasiliassa toimivan Network Consulting Groupin (NCG). Se on erikoistunut liiketoimintaprosessien konsultointiin ja valmissovellusten, kuten SAP:n, implementointiin. NCG:n palveluksessa on noin 100 työntekijää.   

Buenos Airesin palvelukeskus vahvistaa Capgeminin Rightshore-mallia, jossa tietotekninen työ tehdään asiakkaan tarpeen mukaan siellä, missä se on järkevintä ja kustannustehokkainta toteuttaa. Capgeminillä on tällä hetkellä useita palvelukeskuksia Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Marokossa, Intiassa, Kiinassa ja Australiassa. Työntekijöitä niissä on yhteensä noin 20 000. Koko Capgemini Groupin palveluksessa on noin 82 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.

Buenos Airesin palvelukeskus rakennetaan Espanjan Asturiasissa sijaitsevan palvelukeskuksen mallin mukaan. Asturiasin keskus sai CMMi-prosessikehitysmallin korkeimman tason (taso 5) sertifioinnin viime toukokuussa. CMMi sisältää strukturoidut mallit ja parhaat käytännöt tietojärjestelmien toimittamista, kehitystä ja hallintaa varten.

Lisätietoja:

Capgemini Finland Oy, viestintä
Marja Jokinen
Puhelin: 050 5810 264
Sähköposti: marja.jokinen@capgemini.com

Capgemini

Capgemini tarjoaa konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja maailmanlaajuisesti. Yhtiön palveluksessa on 82 000 työntekijää, joista 700 Suomessa. Capgeminillä on toimipisteitä yli 30 maassa. Yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2006 oli 7,7 miljardia euroa. Lisätietoa osoitteista www.capgemini.com ja www.fi.capgemini.com