Uutiset

Olet kohdassa: Ajankohtaista

Capgemini ja SAP toimittavat SanomaWSOY:lle taloushallinnon järjestelmän

27.02.2006

SanomaWSOY Oyj, Capgemini Finland Oy ja SAP Finland Oy ovat sopineet yhteistyöstä taloushallinnon SAP-järjestelmän toimittamisessa SanomaWSOY:lle ja konsernin yhtiöille Suomessa. Capgemini toimii hankkeessa päävastuullisena toimittajana ja integraattorina ja SAP ohjelmistotoimittajana. Hanke toteutetaan vuosien 2006 ja 2007 aikana.

”SanomaWSOY konsernissa laajasti käytössä oleva SAP oli luonteva valinta myös liiketoimintaryhmien yhteiseksi taloushallinnon järjestelmäksi. Yhteisten järjestelmien avulla voimme parhaiten kehittää taloustoimintojen palvelutasoa, käyttää tehokkaasti resursseja sekä soveltaa parhaita käytäntöjä talousprosesseissa. Valitsimme järjestelmän toimittajaksi Capgeminin perusteellisen selvityksen ja kilpailuttamisen jälkeen”, SanomaWSOY:n CFO Matti Salmi sanoo.

”Nyt solmittu sopimus on merkittävä laajennus SanomaWSOY:n ja Capgeminin yhteistyölle. Sekä mediatoimiala että SAP-järjestelmien toteutus ja ylläpito ovat Capgeminin ydinosaamisalueita koko kansainvälisessä verkostossamme. Arvostamme SanomaWSOY:n valintaa suurena luottamuksen osoituksena osaamistamme kohtaan”, Capgemini Finland Oy toimitusjohtaja Markus Sell sanoo.

“Olemme erittäin tyytyväisiä SanomaWSOY:n päätöksestä yhdenmukaistaa taloushallinnon järjestelmät viimeisintä mySAP Financials ratkaisua hyödyntäen”, iloitsee SAP Finlandin suurasiakkaista vastaava myyntijohtaja Petri Niittymäki.

Lisätietoja:

Jarmo Nykänen, myyntijohtaja, Telecom ja media
Capgemini Finland Oy
Puh. (09) 452 651, 0400 419287, jarmo.nykanen@capgemini.com

Sulo Nuutinen, Group Information Officer
SanomaWSOY Oyj
Puh. (09) 1221, 040 5452164, sulo.nuutinen@sanomawsoy.fi

Nina Rautelin, Global Account Executive
SAP Finland Oy
Puh. 010 430 4477, 040 729 2989, nina.rautelin@sap.com

SanomaWSOY

SanomaWSOY on Pohjoismaiden johtava viestintäkonserni, jolla on toimintaa yli 20:ssä Euroopan maassa. Konserniin kuuluu viisi liiketoimintaryhmää: Sanoma Magazines, Sanoma, WSOY, SWelcom ja Rautakirja. Vuonna 2005 konsernissa työskenteli lähes 17 000 ihmistä; liikevaihto oli noin 2,6 miljardia euroa. Liikevaihdosta 49 % tuli Suomen ulkopuolelta.

Capgemini

Capgemini tarjoaa konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja maailmanlaajuisesti. Yhtiön palveluksessa on noin 60 000 työntekijää, joista lähes 600 Suomessa. Capgeminillä on toimipisteitä yli 30 maassa. Yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2005 oli 6,954 miljardia euroa. Lisätietoa osoitteista www.capgemini.com ja www.fi.capgemini.com.

SAP

SAP on johtava integroitujen liiketoimintaratkaisujen toimittaja. Yli 32 000 yritystä yli 120 maassa hyödyntää SAP:n ratkaisuja toiminnoissaan. SAP:n ratkaisut on suunniteltu vastaamaan yritysten tarpeita – olipa kyseessä kasvuyritys tai kansainvälinen konserni. mySAP Business Suite -kokonaisratkaisu, joka pohjautuu avoimeen integraatio- ja sovellusalustaan SAP NetWeaveriin, auttaa yrityksiä ympäri maailman parantamaan asiakas- ja kumppanisuhteitaan sekä tehostamaan toimintojaan ja suorituskykyään läpi koko toimitusketjun. SAP:n yli 25 toimialaratkaisua vähittäiskaupasta metalliteollisuuteen huomioivat kunkin toimialan erityispiirteet ja prosessit. SAP:llä on tytäryhtiöt yli 50 maassa. Yritys on listattu Frankfurtin ja New Yorkin pörsseissä. Lisätietoja osoitteesta www.sap.com/finland.