Uutiset

Olet kohdassa: Ajankohtaista

Capgemini ja SysOpen Digia suunnittelemaan Valtionhallinnon arkkitehtuuria

6.02.2007

Konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja tarjoavan Capgeminin ja ohjelmistoyhtiö SysOpen Digian konsortio on valittu Valtionhallinnon arkkitehtuurin suunnittelutyön yhdeksi toimittajaksi. Valtionhallinnon arkkitehtuurin suunnittelu -hanke on osa valtion IT-strategiaan kuuluvaa kehittämisohjelmaa. Hankkeen tavoitteena on luoda edellytykset yhtenäiselle valtionhallinnon arkkitehtuurille ja kehittää julkishallinnon toimintaa tieto- ja viestintäteknologian avulla.

Hankkeen taustalla on julkishallinnon muuttuvat palvelutarpeet ja odotukset, väestön ikääntyminen, globalisaatio ja EU-integraatio, jotka asettavat vaatimuksia tehokkaalle, turvalliselle ja hyvin verkottuneille julkishallinnon palveluille. Yhtenäistä arkkitehtuuria tarvitaan toiminnan tehostamiseen julkishallinnon virastojen sisällä ja niiden välillä.

– Tietojärjestelmä on yhä harvemmin yhteen käyttöön tehty, selvärajainen kokonaisuus, koska esimerkiksi virastojen perusjärjestelmät tai Internet -palvelut voivat koostua jopa kymmenistä eri aikoina ja osin eri tekniikoilla toteutetuista osista. Hankkeen tavoitteena koota yhteen ja yhtenäistää tiedot valtionhallinnon organisaatioiden tietojärjestelmistä, teknologia-infrastruktuurista ja IT-hankkeista ja rakentaa yhtenäinen valtionhallinnon arkkitehtuuri, joka vastaa toiminnan tarpeisiin, neuvotteleva virkamies Aki Siponen Valtion IT-toiminnan johtamisyksiköstä sanoo.

– Yhtenäinen arkkitehtuuri luo perustan valtion tietohallinnon määrätietoiselle kehittämistyölle. Suunnitteluhankkeen tuloksena luodaan työkalut, joilla tietojärjestelmäsuunnittelua viedään hallittuna kokonaisuutena toimintalähtöisempään suuntaan. Capgemini pystyy tuomaan hankkeeseen ainutlaatuisen yhdistelmän arkkitehtuuriosaamista sekä kokemukset ja parhaat käytännöt julkishallinnon kehittämisestä kansainvälisesti, Capgeminin julkisen sektorin liiketoiminnasta vastaava Elja Kirjavainen kertoo.

– Capgemini ja SysOpen Digia ovat aiemminkin tehneet yhteistyötä valtionhallinnon arkkitehtuurien alueella, joten tämä hanke on hyvän yhteistyön syventämistä ja kehittämistä. Konsortiossa SysOpen Digia täydentää tarjoamaa vahvalla kansalliseen turvallisuuteen keskittyvällä viranomaisosaamisellaan, SysOpen Digian konsultointiyksikön johtaja Harri Kreus lisää.

Valtionhallinnon arkkitehtuurin suunnittelu -hanke valmistuu vuoden 2007 lopulla. Kehittämisohjelma toteutetaan vuosina 2006 - 2011.

Lisätietoja:

Capgemini Finland Oy
Marja Jokinen, viestintä
Puhelin: 050 5810 264
Sähköposti: marja.jokinen@capgemini.com
 
SysOpen Digia Oyj
Harri Kreus, johtaja, konsultointi
Puhelin: 040 5687 635
Sähköposti: harri.kreus@sysopendigia.com

Valtiovarainministeriö
Aki Siponen, neuvotteleva virkamies
Puhelin: 09 160 33207
Sähköposti: aki.siponen@vm.fi

Capgemini

Capgemini tarjoaa konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja maailmanlaajuisesti. Yhtiön palveluksessa on 65 000 työntekijää, joista yli 600 Suomessa. Capgeminillä on toimipisteitä yli 30 maassa. Yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2005 oli 6,954 miljardia euroa. Lisätietoa osoitteista www.capgemini.com ja www.fi.capgemini.com

SysOpen Digia Oyj

SysOpen Digia on nykyaikainen ja ketterä ohjelmistotalo, joka toimittaa ja toteuttaa asiakkaidensa kilpailukykyä parantavia ICT-tuotteita, -palveluja ja -teknologioita – ratkaisuja muuttuvan maailman tarpeisiin. Yhtiön kotipaikka on Suomi, ja se toimii kansainvälisesti yli 1100 ammattilaisen voimin. SysOpen Digia on listattu pohjoismaisessa pörssissä. Lisätietoja www.sysopendigia.fi.