Logistiikan ulkoistuspalveluiden tarjoajat kiihdyttävät kaupan kasvua Kiinassa
14.12.2006
Logistiikkatoimialan trendejä seuraavan tutkimuksen mukaan Kiina on avainasemassa kansainvälisen hankinnan ja kaupankäynnin kasvussa, ja logistiikkapalveluiden tarjoajat ovat tärkeä tekijä sen mahdollistamisessa.
Tutkimustulokset käyvät ilmi konsultointi-, teknologia- ja
ulkoistuspalveluja tarjoavan Capgeminin, logistiikka-alan johtavan
koulutuslaitoksen Georgia Techin (Georgia Institute of Technology),
ohjelmistoyhtiö SAP:n ja logistiikkapalveluita tarjoavan DHL:n
teettämästä tutkimuksesta. Jo yhdettätoista kertaa julkistettu tutkimus
on kansainvälisesti tunnettu logistiikka-alan kehitysnäkymien mittari
ja suunnannäyttäjä. Tutkimusta varten haastateltiin 1 430 logistiikasta
ja jakelutieliiketoiminnasta vastaavaa johtajaa maailmanlaajuisesti.
Kyselyyn vastanneiden määrä nousi 31 prosentilla edellisvuodesta.
Tuotannon ulkoistus Kiinaan jatkuu
Kyselyyn vastanneista yrityksistä 53 % aikoo jatkaa toimintansa
laajentamista Kiinassa. Laajentumissuunnitelmat ovat yleisimmin
tavaroiden tuontia ja vientiä (51 %), tuotannon ulkoistusta kolmansille
osapuolille (47 %) ja tuotantolaitosten perustamista (41 %). Suuri
enemmistö kyselyyn vastanneista aikoo käyttää nykyisiä
logistiikkapalveluiden tuottajiaan apuna laajentumiseen liittyvien
logististen haasteiden hallitsemisessa Kiinassa.
”Logistiikkapalveluiden tuottajat eivät ainoastaan hyödy kansainvälisen
kaupan ja hankinnan kasvusta Kiinassa, vaan he myös kiihdyttävät
kasvua”, sanoo Capgeminin logistiikkatoimialasta globaalisti vastaava
johtaja Erik van Dort. ”Uusilla markkinoilla aloittavalla yrityksellä
on paljon haasteita. Tämä johtaa siihen, että yritykset nojaavat
pitkälti logistiikkapalveluiden tarjoajansa osaamiseen”.
IT-osaamisen merkitys korostuu
Tutkimus osoittaa myös, että logistiikkapalveluiden käyttäjät ovat
entistä tyytymättömämpiä palveluntarjoajiensa IT-osaamiseen. Myös
aiempien vuosien tutkimukset ovat antaneet viitteitä tyytyväisyyden
asteittaista laskusta, mutta tänä vuonna se on painunut alimmilleen:
vain 35 % palveluiden käyttäjistä sanoo olevansa tyytyväisiä
logistiikkatoimittajiensa IT-taitoihin. Pudotus on merkittävä, sillä
vielä vuonna 2003 peräti 75 % vastanneista oli tyytyväisiä (kysely
tehtiin vuonna 2003 ainoastaan Pohjois-Amerikassa). Palveluntarjoajien
kannalta suunta on huolestuttava, sillä 93 % kyselyyn tänä vuonna
vastanneista piti logistiikkapalveluiden tarjoajan IT-osaamisen
merkitystä suurena.
”Tietotekniikka on keskeinen tekijä logistiikkapalvelujen
tämänhetkisten liiketoimintamallien kehittymisessä. Kaikki mallit ovat
vuorovaikutuksessa keskenään ja riippuvaisia toisistaan, mutta samalla
ne vaativat erilaisen näkökulman ja strategian”, toteaa Amerikan SAP:n
hankintajohtaja Scott Sykes. ”Siksi on yhä tärkeämpää, että yhtenäinen
IT-alusta tukee erilaisia liiketoimintamalleja ja auttaa toiminnan
ohjaamisessa, taloudellisten ja strategisten tavoitteiden
saavuttamisessa ja asiakkaiden odotusten täyttämisessä”.
Haasteena innovatiivisuus ja kapasiteetin hallinta
Perinteiset kolmannen osapuolen tarjoamat logistiikkapalvelut kuten
kuljetus, varastointi ja tulliselvitykset ovat useimmiten
ulkoistettuja. Logistiikkapalveluiden käyttäjät luonnehtivat suhdettaan
palvelun tuottajiin yleensä hyväksi, mutta myös kertovat odottavansa
jatkuvaa kehitystä palvelun tasossa ja IT-osaamisessa – mitä
välttämättä ei kuitenkaan tapahdu.
Tulevaisuudessa logistiikkatoimialan päähaasteita ovat kapasiteetin
hallinta ja innovaatiot. Ainoastaan vähän yli puolet (58 %)
vastanneista oli sitä mieltä, että logistiikkapalveluiden tarjoajat
tuottavat heille uusia ja innovatiivisia tapoja kehittää logistiikan
tehokkuutta. Palveluiden käyttäjät vaativat proaktiivisempaa
lähestymistä logistiikkatoimittajiltaan, ja haluavat heiltä laajaa
osaamista niin taktisella kuin strategisellakin puolella.
Tutkimus paljastaa, että hinta on edelleen tärkein tekijä
logistiikkapalveluiden tuottajan valinnassa (87 %). Toiseksi tärkein
valintakriteeri ovat taktiset, toiminnalliset logistiikkapalvelut.
”Asiakkaat ovat nykyään erittäin hintatietoisia, mutta vaativat myös
korkeaa laatua. Menestyäkseen logistiikka-alalla ei voi keskittyä vain
jompaankumpaan, vaan täytyy saavuttaa molemmat ja lisäksi tarjota
todellista lisäarvoa asiakkaille”, toteaa DHL:n globaaleista
markkinointipalveluista vastaava johtaja Ulrik Topp.
Lisätietoja:
Capgemini Finland Oy, viestintä
Marja Jokinen
Puhelin: 050 5810 264
Sähköposti: marja.jokinen@capgemini.com
Capgemini
Capgemini tarjoaa konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja maailmanlaajuisesti. Yhtiön palveluksessa on yli 61 000 työntekijää, joista lähes 600 Suomessa. Capgeminillä on toimipisteitä yli 30 maassa. Yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2005 oli 6,954 miljardia euroa. Lisätietoa osoitteista www.capgemini.com ja www.fi.capgemini.com
