Accelerated Solutions Environment (ASE)

Olet kohdassa: Tietoa palveluistamme

Monimutkaisten liiketoimintahaasteiden ratkaiseminen nopeasti muuttuvassa ympäristössä edellyttää yrityksen avainhenkilöiden osaamisen tehokasta hyödyntämistä. Mitä suuremmista haasteista on kyse, sitä tärkeämpää on koko organisaation sitouttaminen yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Tämä on kuitenkin vaikea toteuttaa. Päätöksenteossa tarvittava tieto ja osaaminen ovat hajallaan ja siiloutuneina, ja oppimisen kannalta ratkaiseva vuorovaikutus liian vähäistä.

Toisaalta vuorovaikutusta on vaikea lisätä tuloksellisesti. Suuret joukkotapahtumat toimivat hyvin yksipuolisen viestinnän välineinä, mutta eivät aktivoi osallistujia. Pienemmissä työryhmissä vuorovaikutus on helpompaa, mutta tehtyjen päätösten jalkauttaminen muualla organisaatiossa on vaikeaa. Ja mitä pienempi ryhmä päätökset tekee, sitä todennäköisempää on, että jokin tärkeä näkökanta jää puuttumaan. 

Tehokas ryhmätyöskentely

ASE-konsepti ja sen mukaiset työympäristöt on luotu mahdollistamaan suurienkin ryhmien tehokas ja luova työskentely. ASE:ssa avainhenkilöt hyödyntävät tehokkaasti toistensa osaamista, jolloin päätöksenteko nopeutuu, sitoutuminen on korkeaa ja virhepäätösten riski minimoidaan.

Jokainen konseptin mukainen työpaja suunnitellaan vastaamaan asiakkaan yksilöllisiä tarpeita, hyödyntäen globaalin verkoston parhaita työkaluja ja toimintatapoja. Toistuvia elementtejä ovat:

  • Hankkeen kaikkien avainhenkilöiden aktivoiminen

  • Työskentelyprosessien ja ryhmätyön dynamiikan tarkka hallinta sekä strategisissa että toiminnallisissa haasteissa

  • Päätöksentekoa ja yhteistyötä tukevien työkalujen ja menetelmien tehokas soveltaminen

  • Luovan ongelmaratkaisun tukeminen, parhaiden ideoiden taitava seulonta, testaaminen ja implementoinnin suunnittelu. 

Työpajojen toteutuksesta vastaa kokenut ASE-verkosto, joka on osa Capgeminin liikkeenjohdon konsultointipalveluja.

Globaalisti konseptin mukaisia työympäristöjä on 20, ja verkostolla on kokemuksia jo yli 2000 hankkeen toteutuksesta. Menetelmämme ovat jatkuvasti hioutuneet yhteistyössä menestyvien asiakasyritystemme kanssa. Konseptia voidaan käyttää hyvin erilaisissa työpajoissa ja tapahtumissa eri kokoisille ryhmille, ASE-työympäristössämme Helsingin Lauttasaaressa tai muissa sopivissa tiloissa, asiakkaan omien, Capgeminin tai muiden asiantuntijoiden osaamista hyödyntäen.

Toteutettuja hankkeita

Helsingin ASE on toiminut vuodesta 2001. Sinä aikana konseptia on käytetty mm.:

  • Strategian jalkauttamissuunnitelman tekemiseen

  • Organisaatiorakenteiden muutoksen suunnitteluun

  • Strategisen mittariston ja prosessijohtamismallin määrittelyyn

  • Suurten tietojärjestelmähankkeiden implementoinnin nopeuttamiseen

  • Prosessiorganisaation roolien ja vastuiden selkiyttämiseen

  • Oppimista ja innovaatioita tukevan kulttuurin vahvistamiseen

  • Organisaatiokulttuurin kääntämiseen tuotantoyrityksesta palveluyritykseksi

  • Transformaatioon budjetoinnista rullaavaan ennustamiseen

  • Logistiikkaketjun optimoimiseen ja kustannussäästöjen paikantamiseen

  • Myyntiorganisaation vuosikokouksen tehostamiseen

  • Globaalin markkinointistrategian luomiseen

  • Venäjän markkinoiden kasvustrategian luomiseen 

Kun palaset osuvat kohdalleen, ASE-työpajoissa saavutetaan konkreettisten liiketoiminnallisten ratkaisujen ohessa paljon muutakin. Työpajat ovat osallistujia inspiroivia ja energisoivia tapahtumia, joiden jälkeen uudet yhteistyön mallit leviävät organisaatiossa kauas osallistujajoukon ulkopuolellekin.

Ota yhteyttä, ja katsotaan mitä voimme tarjota sinun yrityksellesi.

Lisätietoa:

Ilkka Kankare, puh. (09) 452 651